Mehtosen kauppa

Mehtosen kyläkauppa, kuvassa Maritta, Matti ja Jukka.

                                                          Mehtosen kaupan albumi

Kolme kertaa isältä pojalle

 

Mehtosella kaupanteko on aina siirtynyt isältä pojalle – vuonna 2003 kauppiaana aloittanut Jukka Mehtonen edustaa jo neljättä polvea. Hjalmar Mehtonen isännöi kauppaa 38, Onni 32 ja viimeksi Matti 36 vuotta, joten kolmen miehen voimin päästiin reilusti toisen satavuotiskauden puolelle.

 

Toiminnasta on tietoja jo varhaisemmalta ajalta, mutta virallisesti Mehtosen kauppa aloitti tammikuun toisena päivänä vuonna 1897. Tällöin talollinen Veli Hjalmar Mehtola sai Jämsän kihlakunnan kruununvoudin konttorista luvan ”harjoittaa kauppaliikettä avonaisessa puodissa Pellonpään tilan maalla”.

 

Vuonna 1866 syntynyt kauppias oli kirkonkirjojen mukaan Jalmari Erkinpoika, mutta säännönmukaisesti hän itse käytti komeammalta kalskahtavaa Hjalmar-nimeä tai sen Hj.-lyhennettä. Muutettuaan Pellonpäähän vuonna 1897 hän vaihtoi sukunimensä Mehtolasta Mehtoseksi. Kaupan lisäksi Hjalmar muistetaan kylän keskeisestä luottamustoimesta: hän toimi pitkään Tikkalan koulun johtokunnan puheenjohtajana.

 

Vuonna 1901 Hjalmar Mehtonen vei vihille Veeransa, joka oli liikkeessä töissä ja 12 vuotta miestään nuorempi. Kauppiaspariskunnan lisäksi alusta asti oli mukana Jalmari Koppelmäki, Veeran veli, joka muun muassa huolehti tavarakuljetuksista. Ne koituivat lopulta liukasliikkeisen supliikkimiehen kohtaloksi, sillä hevospelissä hoidetuilla Jyväskylän reissuillaan Koppelmäki tapasi tulevan vaimonsa. Hän ihastui Kauppakadulla maineikasta Santalan kahvilaa emännöineeseen leskinaiseen, avioitui tämän kanssa ja muutti sukunimensä Santalaksi. Liitosta syntyi kaksi kovaa poikaa.

 

Useita vuosia kauppaa palvelleen Jalmarin kaupunkilaistuttua Mehtoset jäivät kahdestaan, mutta pikkuhiljaa pariskunnan jälkikasvusta alkoi olla apua. Onnin, vuonna 1902 syntyneen tulevan kauppiaan lisäksi mukana oli tämän kaksoissisar Dagmar sekä Maiju (s. 1908), joka hoiti postia jonkin aikaa ennen siirtymistään Jyväskylään vuonna 1927. Dagmar sen sijaan ehti palvella isänsä kauppaa pitkään ennen kuin meni naimisiin ja muutti Saukkolaan maatalon emännäksi. Kaikkiaan tyttäriä oli viisi, Onni oli ainut poika.

 

Kaupan pihapiiri Petäjävedentien varressa oli jo Hjalmar Mehtosen aikaan likimain nykyisen kaltainen. Päärakennuksen lisäksi suojaisaan kokonaisuuteen kuului ulkorakennus, jossa oli kaksi makasiinia, navetta ja puuliiteri sekä erillinen sauna. Pienempi pytinki, jota kutsuttiin myös leipomatuvaksi, rakennettiin myöhemmin. Liiketilat olivat kauppatalon Korpilahden puoleisessa päässä, toinen puoli oli asuinkäytössä. Tilavalle ullakolle oli rakennettu pieni huone, jossa lapset nukkuivat ainakin kesäaikaan.

Veera ja Hjalmar Mehtonen lastensa Maijun, Kaisun, Onnin, Dagmarin, Saaran ja Elsan kanssa kaupan pihamaalla.

 

Kuten kaikissa taloissa tuohon aikaan, oli kauppiaan perheelläkin hevosen lisäksi lehmä ja sika. Omavaraisuuden vuoksi kaupasta ostettiin vain välttämätön, eikä tavarakirjassa ymmärrettävästi näy merkintöjä maitotuotteista. Sen sijaan kahvi, sokeri, lamppuöljyt ja erilaiset tupakkatuotteet tekivät kauppansa. Jo viime vuosisadan puolella valikoimassa oli myös kankaita, astioita ja jopa ”Katkismuksia”, joten monipuolisuus oli leimallista kyläkaupalle jo tuolloin. Toukokuussa vuonna 1900 Hjalmar Mehtonen vielä täydensi tarjontaa, kun Hämeen läänin kuvernööri myönsi hänelle luvan ”kaupaksi pitää vähemmän myrkyllisiä aineita”.

 

Valikoimaa piti ollakin, sillä Hj. Mehtonen oli pitkään ainut kauppias Tikkalan seudulla. Asiakkaita riitti Moksia ja Parkkolaa myöten, ja kauppa oli ilmeisen vakavarainen. Vuonna 1910 se maksoi veroja 1 300 markkaa, kun esimerkiksi kirkonkylän suurimman, Eklundin kaupan vastaava luku oli 2 800 markkaa. Mehtonen säilytti asemansa läpi vuosien, eikä kilpailutilanteen syntyminen sanottavammin vaikuttanut asiaan. Vuonna 1922 avattu Tikkalan Osuuskauppa sitä vastoin jouduttiin lakkauttamaan kannattamattomana kaksi vuotta myöhemmin.

 

Jo alkuaikoina kauppaa tehtiin myös velaksi. Asiakas sai nimensä ja ostoksensa mustakantiseen kirjaan, ja kun velka oli maksettu, sitä koskevat tiedot pyyhittiin yli. Tiliasiakkaita oli useita, osa heistä vakituisia. Kaikki kuitenkin laitettiin yksiin kansiin tapahtuma kerrallaan. Joidenkin kohdalla mainittiin pelkkä tilan nimi, toiset saivat sivulle oman nimensä joko tittelin kera tai ilman. Monta kertaa kuitenkin käytettiin viitteellisiä ilmauksia, joiden kautta väki oli oppinut omansa tuntemaan. Näin tulivat ikuistettua Rietulan muorin silakat, Pohjolan suutarin piippu ja Karvarin sikuritoppa – yhtä lailla kuin herra Herman Wiljasjärven heinäkuinen paperossiostos.

 

Vaikka Hjalmar Mehtosen käyttämät tukkuliikkeet olivat suurelta osin jyväskyläläisiä, hän asioi myös paikallisten tavarantoimittajien kanssa. Esimerkiksi Aarne Haarla sekä nahkoja myynyt Matti Reivinen kuuluivat yhteistyökumppaneihin. Aluksi rahtia ajettiin yksinomaan hevosella, mutta jo 30-luvulla linja-autoista alkoi olla jonkinlaista apua kuljetuksissa.

 

Asemaa keskeisenä kohtaamispaikkana vankisti se, että posti toimi koko ajan kaupan yhteydessä. Hjalmar Mehtosen kauppiasaikana myös Tikkalan puhelinkeskus oli saman katon alla. Myöhemmällä ajalla Onni Mehtosen Mirjam-vaimo toimi ensin postiasema 2:n, sitten postiasema 1:n hoitajana. Tätä seurasi postikonttori, jossa oli vieras hoitaja Mirjamin jäätyä eläkkeelle. Nykyisin Mehtosen kaupassa palvelee asiamiesposti.

 

Hjalmar Mehtonen työskenteli kauppiaana aina vuoteen 1935, jolloin pitkään mukana ollut Onni tarttui toimeen. Hänen vaimonsa Mirjam oli maatalon tytär Molikan tilalta, joka jäi Mehtosille, kun talon ainoa poika kaatui sodassa. Onni joutui siis kauppiaan työn lisäksi maanviljelijäksi, mutta tekemistä riitti Mirjamillakin, joka postin ohella vastasi paperihommista. Sota-aika otti erityisen lujille, kun hän lasten avustamana hoiti kaupan lisäksi postit ja navettatyöt.

Mirjam ja Onni Mehtonen

 

Onni Mehtonen toimi myös taksiautoilijana, viimeksi vuosina 1939-44, mutta ammattiajokortti meni sodan aikana vanhaksi, eikä hän viitsinyt uusia sitä. Tämän jälkeen kauppias ajeli mopolla, joka oli lajissaan Tikkalan kylän ensimmäinen. Mehtosen muistetaan kehaisseen uutta ajopeliään, että kyllä näistä pikkuautoista tämä Simpson on paras. Kehittyneestä huumorikäsityksestä kertoo myös suhtautuminen virkavaltaan. Aikana, jolloin poliisit kävivät tarkistamassa kauppojen vaakalaitteet, Onni oli laittanut konstaapeli Toivo Rajalan lujille. ”Lakki pitää ottaa pois päästä, kun tullaan kauppaan sisälle”, oli kauppias vaatinut. ”Ota vaan reilusti, mutta älä ota paljon”, taas oli sanonta, joka askarrutti Tuomo Rajasta, kun Mehtonen tarjosi äyskärillään valkoisia pastilleja.

Onni Mehtonen kaupan tiskin takana vuonna 1954

 

Kauppiaanvaihdos ei suuremmin vaikuttanut toimintaan. Tavarat kuljetettiin edelleen pääosin hevosella ja kauppiaspariskunta muodosti työvoiman. Vuonna 1936 syntynyt Matti-poika tosin osallistui bisneksiin heti, kun kynnelle kykeni. Tuo ei kuitenkaan tapahtunut vielä vappuna 1939, jolloin Onni Mehtonen avasi palvelujensa täydentäjäksi kioskin ns. Mehtosen mäkeen entisen ja nykyisen kauppakiinteistön välimaille. ”Virvokejuomia, karamelliä, tupakkaa y.m.” valikoimissaan pitänyt myyntipiste oli avoinna sunnuntaisin useamman vuoden ajan.

Onni Mehtosen uusimatta jäänyt ajokortti vuodelta 1939.

Yhtenä keväänä Mehtosen miehet – Onni ja Matti – olivat tulossa Jyväskylästä kotiin Muuratjärven jo heikkoja jäitä pitkin, kun isä jäi tarjoamaan Viitamäen Arvolle tuliaisryyppyjä. Hevonen kuitenkin päätti jatkaa saman tien kotiin ja Matti ehti hädin tuskin hypätä kyydistä. Tuliaisia odotteli myös Rannilan Aimo, joka käveli kauppatalon pihassa edestakaisin. Hevosen havaittuaan hän ihmetteli, että kylläpäs Onni nyt tulee lujaa. Ja lujaa tultiinkin: kaupan kulmalla reki osui seinään ja sadan kilon sokerisäkki lensi rappusille. Säkki säilyi ehjänä, mutta kaikki reessä olleet viinapullot särkyivät. Äitiä tapaus hymyilytti, mutta isäntien ilme oli totisempi.

Mirjam Mehtonen vanhoissa liiketiloissa vuonna 1954.

 

Matti Mehtonen oli mukana myös isänsä lempiharrastuksessa, kalastuksessa. Kunnia oli kyseenalainen, sillä välineenä oli pitkäsiima. Sen 200-250 koukkuun piti hommata madot ja laittaa ne paikoilleen. Kelpasi siinä viikonloppuisin vierailleiden Pauligin, Ruthin ja Keskon miesten nostaa saalista kalaisasta Patajärvestä.

 

Lisäksi Onni harrasti hevosten kasvattamista ja varsat saivatkin useita palkintoja näyttelyistä. Sodan jälkeen hän osallistui myös jääraveihin vaihtelevalla menestyksellä. Mirja Mehtosen vapaa-aika painottui Lotta-järjestön toimintaan, jossa hän sota-aikana oli aktiivisesti mukana. Tikkalan diakoniapiirin rahastonhoitajana Mirja toimi sen perustamisesta lähtien.

 

Hevosten lisäksi Mehtosilla oli kaksi lehmää, jotka laidunsivat reilun kilometrin päässä olevalla pikkutilalla. Äiti kävi lypsämässä ne joka aamu ja ilta, ja ylimääräisestä kermasta kirnuttiin voita, jota vietiin Perälän kauppaan Keljoon. Samoin tehtiin ylijäämälle, jota kertyi kun voita toimitettiin kauppaan useammasta talosta.

 

Hjalmar Mehtosen aikaan postia liikkui vähänlaisesti, vaikka puhelimen puuttumista jonkin verran korvattiin kirjeillä. Onnin aikakaudella tässä tapahtui selkeä muutos. Etenkin joulun aikaan kortteja ja paketteja oli paljon, ja väki kerääntyi kauppaan odottamaan postinkuljettajaa. Kun pidetty Rajasen Eino tarjoamisten viivyttämänä viimein saapui, oli kaupassa niin paljon tupakansavua, ettei eteensä nähnyt.

 

Mehtosen vanha kauppakiinteistö  ilmasta kuvattuna.

Pienestä pitäen mukana ollut Matti Mehtonen tuli virallisesti kauppiaaksi vappuna 1967. Tuolloin kauppa siirtyi Pellonpäästä uudempiin tiloihin nykyiselle paikalleen, kun Jyväskylässä keskikoulun ja kauppaopiston käynyt kolmannen polven kauppias osti teiden risteyksessä olevan Pohjois-Päijänteen Osuusliikkeen 10 vuotta vanhan kiinteistön.

Kauppiaspari vaihtui vuonna 1967. Matti ja Maritta Mehtonen juhlivat uuden ajan alkua Mirjam ja Onni Mehtosen kanssa.

 

Tavaravarasto siirtyi mukana vanhoista tiloista, joissa Matti oli jo ehtinyt uraansa aloitella. Tuttuun tapaan asunto oli uudessa kiinteistössäkin saman katon alta. Sieltä löytyi myös kauppiaspariskunnan toinen puolisko, kun Matti omien sanojensa mukaan sai suostuteltua liikkeessä töissä olleen Marittan kanssaan vihille.

 

Liiketoimet jatkuivat perinteitä kunnioittaen vanhassa sekatavarakaupan hengessä. Muutokset ajassa sen sijaan näkyivät monella tavalla. Pikkuhiljaa auto oli syrjäyttänyt hevosen kulkuvälineenä niin kauppiaan kuin asiakkaidenkin osalta, ja pihassa ollut hevospuomi sai väistyä. Tilalle tulivat polttoainepumput – ensin käsikäyttöisinä, myöhemmin koneellisina. Osaltaan valikoimaa laajensi aikaisemmin pienimuotoisena toiminut rauta- ja maatalouskauppa, joka sittemmin muodosti puolet myynnistä.

 

Raskastavaroihin liittyy myös tilimyynti, jonka osuus liikevaihdosta oli merkittävä. Saatavien perinnästä on karvaitakin muistoja, mutta hupaisin lienee tarina velaksi ostaneesta romaninaisesta, joka tapahtuman jälkeen vältteli Mehtosta vuosikaudet. Eräänä päivänä kuitenkin pysähtyi kaupan kohdalle auto, josta nousi mainittu rouva. "Onhan se mukava, kun käyt välillä tervehtimässä", huikkasi kauppias, ja sai hämmästyksekseen kuulla, että asiakas oli tullut maksamaan laskunsa. Syykin selvisi, kun autoa työnnettiin porukalla polttoainetankille: bensa oli loppunut parahiksi.

 

Syyskuussa 1968 kunnanvaltuusto teki merkittävän päätöksen. Keskioluen vähittäismyynti oli vapautumassa seuraavan vuoden alusta, ja kunnassa ”pidettiin tärkeänä, että pitäjän syrjäosien kylät saatetaan myyntipisteiden järjestelyssä tasa-arvoiseen asemaan kunnan keskustan kanssa”. Muiden kyläkauppojen tavoin Mehtonenkin sai keskiolutluvan, mistä aiheutui myös pieniä ongelmia. Toinen tuon ajan uutuus, siirtyminen itsepalveluun, sujui tähän verrattuna kohtalaisen kivuttomasti, sillä keskioluen tarvitsijoita kävi oven takana öitä myöten. Maksutavastakin jouduttiin aika ajoin keskustelemaan, koska velkamyynti oli oluen kohdalla kielletty. Tämä pykälä joutui kertaalleen totiseen puntariin.

 

”Annoin yhdelle kaverille pari koria velaksi, ja se jätti minulle Postipankin kirjan. Posti ei kuitenkaan enää ollut äidin nimissä, enkä saanut otettua rahaa pankista lauantaina. Joku kanteli sitten, että Mehtosen Matti myy olutta velaksi, ja asiasta tuli poliisikuulustelu. Näytin niille kirjaa, jolla oli toista tuhatta markkaa rahaa, että tämä on minulla kanissa. Nimismieheltä tuli sitten ilmoitus, että rike on niin vähäinen, ettei Mehtoselle tule syytettä”, Matti Mehtonen kertoo.

 

Yksi oluen vapautumisen ulkoisista ilmentymistä oli ns. Jaskan baari, joka syntyi Mehtosen aitan taakse, kun miehet kokoontuivat sinne tyhjentämään pullojaan. Niitä tosin oli mäellä nähty aiemminkin. Kun linja-auto pysähtyi kaupalla, ”ukkoa lappoi huussin taakse”, ja keväällä sieltä sai kerätä koko joukon tyhjiä pulloja. Palautusjärjestelmää ei vielä tuohon aikaan tunnettu, joten Keskisuomalainen julkaisi aprillipilana uutisen, jonka mukaan pulloista oli kova puute. Kahdestakymmenestä tyhjästä Alkon pullosta luvattiin tilalle yksi täysi. ”Nyt poika Fiiatti asialle”, ehätti jo isä-Onni sanomaan ennen kuin totuus valkeni.

 

Matti Mehtonen vastasi uusiin haasteisiin työnteolla ja kohenteli edeltäjiensä tavoin palvelutasoa. Esimerkiksi veikkaus pysyi lisäpalveluna kelkassa on line -aikaan asti, vaikkei kovin tuottavasta toiminnasta ollutkaan kyse. Monipuolisuuden ohella tavaramerkiksi tuli edelleenkin toimiva kotiinkuljetus, joka venyttää työpäivää, mutta maksaa vaivansa tyytyväisinä asiakkaina. Osa Matin-ajan muutosta oli asiakaskunnan laajeneminen kesäasukkailla, joiden panos on merkittävä. Sesonkitikkalalaisista monet ovat asioineet uskollisesti Mehtosella vuosikausia.

 

Ensimmäisen satavuotiskauden loppupuolella aukiolo laajeni virallisestikin. Kauppa alkoi olla auki  kesäkuukausina myös sunnuntaisin, joten jostain täytyi tinkiä. Tee se itse -miehenä Matti oli hoitanut kirjanpidonkin itse ensimmäiset 12 vuotta, mutta sen jälkeen urakka siirtyi tilipalvelulle.

 

Työnteon lomassa kauppiaspariskunta ehti kuitenkin muutakin. Kalastusta Matti ei isänsä tavoin ole harrastanut, vaikka merkkejä kahden kalastuskunnan alueelle on myytykin. Vapaa-ajan täyttivät sen sijaan erilaiset luottamustoimet kunnan, Korpilahden Säästöpankin sekä Tikkalan maamiesseuran ja kylätoimikunnan organisaatioissa. Myös Keskon neuvottelukunta ja maatalouskauppavaliokunta kuuluvat meriittilistalle, jolle kelpaa lisätä myös noin 20 Suomi-Ruotsi-maaottelua. Varsinainen harrastus kuntoilun ohella on nimittäin penkkiurheilu. Maritta Mehtonen puolestaan on jatkanut ansiokkaasti anoppinsa työtä Tikkalan seurakuntapiirissä.



Maritta ja Matti Mehtonen poikiensa Jukan ja Markun kanssa uudella kaupalla 70-luvulla.

Vuonna 2003 kaupalla tapahtui sukupolven vaihdos. Kaupanpitoa jatkoivat Jukka ja Mari Mehtonen. Myös viides sukupolvi on jo olemassa kauppiassuvussa.

Teksti ja kuvat lainattu Pekka Suomäen ja Mehtosen perheen luvalla Tikkalan kyläkirjasta.